Vuosi 2022 on monelle merkinnyt jälleen näkemisten aikaa läheisten kanssa. On tuntunut todella hyvältä päästä viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Samaan aikaan meillä on kuitenkin ollut käsissämme uusi ennennäkemättömien haasteiden vuosi. Pienessä silmänräpäyksessä ajatuksemme ovat siirtyneet yli kansallisten rajojen kriittisiin, koko maailmaa koskettaviin ongelmiin.
Maailmassa on tällä hetkellä ennennäkemättömän suuri, maailmanlaajuinen nälkäkriisi. Juuri nyt 345 miljoonaa ihmistä kärsii akuutista ruokapulasta 82 maassa. Vaikka tämän mittasuhteen ongelma saattaa tuntua mahdottomalta ratkaista, on jokaisella panoksella merkitystä. Mekin haluamme kantaa kortemme kekoon ja siksi lahjoitamme tänä vuonna World Food Programme - järjestölle.
Toivomme kaikille valoisaa ja rauhallista tulevaisuutta.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!